Kun oluita maistaa tiheimmillään joka toinen päivä, välillä tuntuu että kaikki oluttyypit on jo kahlattu läpi. Aina löytyy kuitenkin niitä, joita on tullut vähemmän litkittyä, joita itselleni ovat vieläkin niin kutsutut ”hapanoluet”, joihin lasketaan sour alet (tunnetuimpia Flanders red ale -tyyliset), Geuzet, lambicit ja jopa jotkut saisonit. Silloin tällöin tulee näistä vastaan oluttyylejä, joista en ole ennen kuullutkaan. Alkossa nämä jopa vähän tunnetummatkin oluttyylit pistetään kaikki ”erikoisuus” -leiman alle, mikä on minusta vähän harhaanjohtavaa.

Näistä itselleni tuntemattomampia tyylejä on Gose, jota myös tämäniltainen arviossa oleva Nøgne Ø:n Strandhogg edustaa. Gose on myös sour-olut, joten hapanta matskua odotettavissa. Kunnon tutustumisen sour-oluisiin tarjosi Panimo Hiisi pienen porukan olutmaistajaisissa syyskuussa, jota ennen olin maistanut vain muutamaa erilaista souria.

Gose on perinteikäs saksalainen oluttyyli Leipzigistä, joka juontaa juurensa jo 1500-luvulle asti. Olutta pantiin ensimmäistä kertaa Goslarin kaupungissa, josta nimi Gose myös juontuu. Suosionsa myötä tyyli omaksuttiin Leipzigissä ja loppu on historiaa. Alunperin Gose valmistettin spontaanikäymisteiste, eli olueen ei lisätty ollenkaan erillistä hiivaa.

Gose on suodattamaton pintahiivaolut, jossa on käytetty 50-60 % mallastamatonta vehnää ja loput on ohraa. Maultaan se yleensä hapan, humalaa käytetään vähän, mutta muita mausteita sen sijaan enemmän (tässä oluessa esim. marjaa). Maultaan Gose on hapan ja suolainen ja suolaisuus saadaan paikallisesta vedestä tai veteen lisätystä suolasta. Toisinaan maku on hyvinkin lähellä Berliner Weisse -vehnäolutta, vaikka skaala vaihteleekin. Alkoholipitoisuus jää aina 4 ja 5 tilavuusprosentin väliin. DDR:n myötä Gosea ei enää juuri valmistettu, mutta 1990-luvun puolivälistä lähtien gosen panemisen perinnettä on elvytetty.

Ø-panimosta löytyy lyhyt oppimäärä ensimmäisestä Nøgne Ø-arviostani (Vic Secret), joten en lähde panimon taustoja tässä sen kummemmin avaamaan. Strandhoggissa on käytetty karhunvatukkaa, muuta en tiedä.

Takaetiketti:

Imagine a hot day. It’s quiet. A slight breeze from the sea. The sun is shining. You close your eyes and take a sip… That’s what I was thinking when I made the recipe for a light tangy, lightly salted beer with blackberries. On the Nøgne Ø you will be able to pick blackberries in late summer… – hence the choice fell on just blackberries.

Marjanpunainen olut kaatuu lasiin ja jättää vaaleanpunaisen vaahdon. Näyttää huvittavan paljon mehulta. Tuoksu vahvasti happaman viinimarjainen, makeahko, jugurttinen.

Mausta tuli ensimmäisenä fiilis, että tämähän on kuin hyvää mummon marjamehua joisi. Hapan, karhunvatukkainen, kotiviinimäinen, mehumainen. Humaloita ei ole tai ne eivät maistu ja tuntuu äkkiseltään maultaan olevan hyvin kaukana siitä oluesta, johon moni on tottunut. Hiilihappojakin on mielestäni vähän turhan paljon. Helposti juotava, mehumainen, suolaisehko, happamahko. Erikoinen mehu olueksi. Jollain kierolla tavalla pidän. Tätä voisi juoda enemmänkin.

Kevyt, helposti juotava marjaliemi.