Jos sour, saison, flanders red ale, geuze tai gose ovat mielestäsi erikoisia, mietipä uudestaan, sillä tällä kertaa minulla on lasissa Grätzer-tyylin olut. Kyseessä on puolalainen historiallinen oluttyyli, josta käytetään maassa myös nimityksiä Grodziskie tai Grodzisz. Oluttyylille tyypillisiä piirteitä ovat vaalea väri, korkea hiilhappoisuus ja matala alkoholipitoisuus. Ulkoisilta ominaisuuksiltaan olut on ehkä lähimpänä hapanolutta tai gosea. Goseksi tätä luulinkin, sillä otin pullon sen mielenkiintoisuuden vuoksi sen enempää tutustumatta.

Jälleen kerran tyylilajin nimi tulee kaupungista, aivan kuten monessa saksalaisessakin oluttyylissä. Tyyli on kehitetty Länsi-Puolassa, Grodzisk Wielkopolski -nimisessä kaupungissa joskus 1300- tai 1400-luvulla. Valmistustavasta en hirveästi ymmärrä, vaikka se on selitetty englanniksi Wikipediassakin. Vehnämaltaasta polskit ovat jollain ilveellä saaneet savunmakua esiin, se pienestä tutkimuksestani jäi käteen.

Lehe Pruulikoda tuli joulukuun alussa Tallinnassa hyvin tutuksi, sitä löytyi joka ravintolasta ja kaupasta. Vähän kuin paikallinen Hiisi-panimo täällä Jyväskylässä. Panimo on pariskunnan Tarmon ja Gristelin perustama vuonna 2013. Lisää panimosta voi lukea englanniksi panimon omilta sivuilta.

Virossa tuli maistettua Lehen black ipa, IPA ja russian imperial stout. Etenkin imppistoutti oli yksi parhaista jälkkärioluista, joita olen koskaan maistanut. Taitavia tyyppejä tekemään olutta.

Oluen väri on haalean kellertävä, kaatuu kerralla lasiin juuri mitäänsanomattomasti kuohuten. Jättää kauniin pitsin lasin reunoille. Tuoksu on lempeän savuinen. Luulin tätä tosiaan goseksi, sillä pullossa lukee pelkkää viroa, joten ensimaiston spontaani reatio oli saman tien ”hyhhyh”, mutta tuomitsin liian aikaisin. Lähdin selvittelemään netistä ja tajusin tyylilajin todellisen luonteen. Sitten maistelin hartaammin.

Maussa tulee aivan ensimmäisenä jotain souria muistuttavaa happamuutta, jonka jyrää saman tien savuinen, kinkkuinen maku. Tämä on kuin yhdistelmä Aecht Schlenkerla Urbockin kaukaista häivähdystä ja gose-sour-akselin olutta ilman yltiömäistä happamuutta. Ensin ellotti, nyt lähinnä hämmästyttää. Mausta löytyy palanutta savuista mallasta, mutta samaan aikaan mineraalivesimäistä raikkautta ja kevyttä hiivaisuutta. En oikein tiedä mitä mieltä tästä oluesta pitäisi olla, tämä ei ole kovin hyvää eikä toisaalta pahaakaan. Mielenkiintoista, yhtä kaikki.

Olutta vaivaa laiharunkoisuus, kuten tämän vahvuisia oluita yleensä. Soureissa hommaa pitää pystyssä överihappamuus, saisoneissa yrttisyys ja kirpeys, goseissa suolaisuus ja hedelmäisyys. Tästä jää käteen jotenkin vain laihaa kinkkua, sillä savuisuus- ja kinkkuisuus ei yksinään kovin pitkälle kanna tämäntyyppisessä oluessa. Savuolut ja savukinkku toimiikin parhaiten jossain smoked porterissa tai sitten siinä aechtin urbockissa tai eiche doppelbockissa, ei tässä. Ei mikään ihme, että tätä tyylilajia ei enää paljon näe, sillä parempiakin on.

Mielenkiintoinen, mutta pliisu elämys. Ei ihan jatkoon tällä oluttyylillä.