Hapanolut, eli sour ale on periaatteessa moderni, mutta toisaalta niin perinteinen oluttyyli että hirvittää. Hapanoluilla tarkoitetaan happamalta, mehumaisilta, suolaisilta, marjaisilta maistuvia oluita, joita ei oikeastaan ensikertalainen olueksi välttämättä miellä ollenkaan. Ennen 2010-luvun olutbuumia happamia oluita ovat olleet belgialaiset lambicit, hedelmäoluet kuten kriekit (Lindemans saattaa jollekin soitella kelloja) ja jotkin saisonit.

Kirjoitin hapanoluista ensimmäisen kerran blogini puolelle vuonna 2015, jolloin Panimo Hiisi järjesti sidosryhmilleen hapanolutmaisteluillan One Sour Night. Ensimmäisen varsinaisen hapanolutarvion kirjoitin vuonna 2013 Laitisen Mikan Solera-oluesta vuonna 2013 vielä tiedostamatta sen olevan varsinainen hapanolut. Jälkeenpäin tuo arvio kuulostaa niin naiivilta.

Itse metsästän niitä happamimpia, suuta syövyttäviä olutkokemuksia, joista mieleen on jäänyt perinteisten Rodenbachien lisäksi muunmuassa Lervigin Black Acid. Happamia on kuitenkin myös letkeämpääkin sorttia, kuten yleensä alle 4,5% goset, joissa keskeinen tekijä on suolainen mineraalivesi ja marja. Muutamia gosejakin olen tänne arvioinut, niistä voit lukea täältä.

Explosive Barissa eli paikallisten kesken Pommissa on tällä viikolla 4.6.-10.6. hapanolutviikko käynnissä, eli valikoimassa on roimasti hapanta tavaraa. Tallinn Craft Beer Weekendissä sattui olemaan joitakin noista hanassa, joten siellä tuli maisteltua muutama, mutta valikoimaan on mahtunut muitakin entuudestaan tuttuja. Ja tänään kävin vielä tsekkaamassa parhaat päältä. Tässä siis joitakin tärppejä, joita olen itse valikoimasta maistanut.

Brouwerij 3 Fonteinen Oude Geuze – Lambic – Gueuze, 6%

Belgialaisen Tre Fonteinen geuzet ovat puhdasta nestemäistä kultaa. Oude geuze, eli ”vanha geuze-lajin olut” on sekoitus 1, 2 ja 3 vuoden suodattamatonta ja pastoroimatonta lambic-olutta, jota on kypsytetty pullossa vähintään vuoden sekoittamisen jälkeen. Olut käy pullossa ja sen uudelleenkäyminen antaa Geuzelle sen kuuluisan shampanjamaisen hapokkuuden. Tähän lambiciin on laitettu ainoastaan 60% ohramallasta, 40% mallastamatonta vehnää, ikääntyneitä humalia ja vettä, villihiivoja, jotka spontaanikäyttää olutta. Lisäksi olut on kypsytetty tammitynnyrissä. Jos tämä ei ole myyntipuhe, ei sitten mikään.

Maistoin olutta ensimmäisen kerran vuosi sitten Pariisissa, jossa join sitä viinin korvikkeena juustojen kanssa. Täydellistä, kuivuutta, happamuutta, hiivaisuutta, helppoa juotavaa. Lambicista maagisuutta, sitrusta, tammea, kypsää omenaa, shampanjaa. Oluesta löytää paljon muutakin hartaalla maistelulla. Lämmin suositus.

Tempel Brygghus – Fruit of the Dhoom – Sour Ale, 4,6 %

Ruotsalainen Tempel on mielenkiintoinen panimo, sillä se tuottaa ainoastaan hapanoluita, joka on tietysti kyseenalaista, koska 76 oluen valikoimassa on paljon oluita, joihin on sotkettu jotain toistakin tyyliä. Panimo on tehnyt mm. stout-sour, ipa-sour sekoituksia, jotka kuitenkin kokemukseni mukaan ovat enemmän souria kuin sitä toista tyyliä. Tempelistä saatat pystyä lukemaan lisää myös Pommin arvio-osastosta lähiaikoina, jonne olen kirjoitellut juttuja.

Fruit of the Dhoom on olut, joka on alunperin pantu Scorched Tundra festivalille Göteborgissa tänä vuonna, 2018. Kyseessä on tumma hapanolut, jota on maustettu vesimelonille, mangolla ja isketty paljon humalaa sekaan. Kyseessä on maukas, tumman maltainen, sitruksinen, hedelmäinen, erittäin hapan olut, jossa humala ei jää paitsioon. Tätä kannattaa maistaa hanasta, vielä kun sitä on.

Muut tärpit

Valikoimasta löytyy monenmonta souria, joista useampi on kokeilemisen arvoinen. Mainitsemisen arvoisia ovat myös kuriositeetit Tempel Slutet, joka on sourin ja IPAn blendi sekä Andersonin Cucumberbatch kurkunmakuinen hapanolut, Andersonin Applehoff, omenakanelipiirakan makuinen olut sekä Tempelin Whiskey sour, viskin ja sour-oluen sekoitus. Oikeastaan kaikki on melko hyvää ja ainakin Tempelin oluet kannattaa koluta läpi.

Ei muuta kuin suu mutruun ja happamia maistelemaan!