Moni on varmaan viimeistään tässä vaiheessa huomannut Huurteisen hiljaiselon uusien tekstien ja arvioiden suhteen. Innostukseni olutharrastukseen alkoi hiipumaan vuoden 2019 puolella (vuosi 2018: 29 kirjoitusta, vuosi 2019: 8 kirjoitusta, vuosi 2020: Tämän lisäksi 0 kirjoitusta). Työkiireillä on ollut vaikutusta, mutta myös suhtautumiseni ajankäyttöön, viihteeseen ja nautintoaineisiin on muuttanut muotoaan. Kun aikaisemmassa elämässäni katsoin elokuvan, tykkäsin arvioida sen lopputekstien jälkeen leffablogiini. Tein samaa oluen, musiikin, kirjojen ja muun kulutustavaran kanssa. Vuosien varrella kuitenkin huomasin, että jokaisesta elämän osa-alueesta kirjoittaminen ei ole ajan ja vaivan arvoista. Tekemistä oli männävuosiin verrattuna niin paljon, että oli pakko alkaa priorisoimaan sen mukaan mitä oikeasti haluaa tehdä. Pakkomielteeltäni minun oli pitkään vaikeaa päästää irti arviorutiineistani, johon ei oikeastaan olisi ollut edes aikaa. Se lisäsi ahdistusta.

Kun arvioinnit supistuivat lähinnä Untappdiin, oluen rooli elämässäni muuttui. Se ei ollut enää puhtaasti maistelua varten, vaan olutta tuli pääsääntöisesti käytettyä sosiaalisen tavan vuoksi ja päihdyttävänä tai rentouttavana aineena. Uudet ja erilaiset oluet olivat edelleen keskiössä, mutta huonon saatavuuden ja arviointi-innon lopahtamisen myötä ne olivat lähinnä ”bonusta”. Näin jälkeenpäin olen toisaalta tullut johtopäätökseen, että olut on aina ollut enemmän päihde kuin hyvänmakuinen juoma. Onhan siinä nimittäin alkoholia, joka ei raaka-aineena ole mikään järisyttävän hyvänmakuinen elämys. Alkoholin funktio itsessään on aiheuttaa päihtymystä, ei olla hyvänmakuinen. Näin sanoessani samaan hengenvetoon on tarkennettava, että puhun tässä kontekstissa nyt puhtaasti etyylialkoholista, etanolista, jota alkoholijuomissa on. (ex?)Olut- ja pienpanimokulttuuri-ihmisenä tiedän varsin hyvin, että alkoholi on oleellinen osa olut-alkoholijuoman toteutusprosessia ja vaikuttaa makuun suotuisasti, mutta melko isona sivuvaikutusefektinä se aiheuttaa aina päihtymystä.

En ole varmasti ainoa, jolla on tullut alkoholin nauttimisessa ylilyöntejä. Joskus illat venähtää, joskus tulee otettua kahmalokaupalla. Enimmäkseen olen kuitenkin ollut ”kohtuukäyttäjä” 2014-2020, jonka aikana juominen on pysynyt oikein hyvin lapasessa. Vuonna 2020 kärsin krapulasta korkeintaan kaksi kertaa. Kesällä 2020 järjestimme maaseudun rauhassa kaveriporukalla kekkerit, jonne saimme oululaiselta pienpanimolta muutaman kegin hyvää hanaolutta. Tuohon viikonloppuun kulminoitui hauskanpidon lisäksi suhtautumiseni olueeseen rajoittamattomassa ympäristössä ja otinkin reissun tavallaan myös eräänlaisena empiirisenä tutkimuksena ja kokeena itselleni. Tein siis pientä kestävyystutkimusta Stam1nan tyyliin. Nukuin betonilattialla ja aamuisin tyhjentelin vatsalaukkuani. Eihän siinä mitään järkeä taas ollut, vaikka hauskanpito painoikin vaakakupissa enemmän. Mukitolkulla suoraan kalijaa tynnyristä, mikäs sen mukavampaa. Se pisti kuitenkin miettimään aineen olemusta taas kerran.

Olen kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä ja uniongelmista lähes koko elämäni ajan, mutta tämän tyyppiset ongelmat ovat olleet kasvava trendi erityisesti vuodesta 2013. Alkoholi ei ole ollut hyvä lääke näihin vaivoihin. Päinvastoin, se on pitkittänyt ja pahentanut ongelmia. Yleistynyt ahdistushäiriöni on sitä luokkaa, että yksikin tuoppi pistää möykyn liikkeelle ja jo valmiiksi venynyt ahdistus saattaa jatkua viikkotolkulla. Vuonna 2013, 2014 ja hieman vuonna 2020 kärsin myös alkoholin aiheuttamasta dissosiaatiohäiriöstä. Näistä syistä lopetin väkevien nauttimisen kokonaan 2013, mukaanlukien viskin, josta tuolloin pidin.

Tuon kyseisen viime kesän reissun jälkeen muutaman viikon taas asioita mietittyäni tein päätöksen aloittaa raittiin elämäntyylin. Olen ollut nyt yli neljä kuukautta käyttämättä tippaakaan alkoholia ja toistaiseksi päätös on ollut yksi vuoden parhaita asioita mitä olen tehnyt. On ollut todella helppoa olla juomatta. I Am Sober -raittiuspiireissä puhutaan termistä ”hanxiety” (eli juomisen ja sen välillä olevien taukojen tai krapuloiden aiheuttama ahdistus) joka oli kohdallani yksi ratkaisevista tekijöistä päätöksen takana. Toinen ratkaisevista johtopäätöksistä oli ikuiseen kysymykseen vastauksen löytäminen: ”Paljonko on kohtuullisesti?”. Yksi alkaa harmittamaan, kahdesta tulee ärsyttävä pöhnä ja sitä enemmän on liikaa – etenkin jos oluet ovat ”oikean vahvuisia” eli 5-15 %. Parempi on siis olla juomatta ollenkaan.

Keksin sata syytä olla nauttimatta alkoholia. Miinuslista kasvoi liian pitkäksi. Todellisista plussista löytyivät ainoastaan makuelämykset ja pienpanimokulttuuri. Nousuhumalaa monet pitävät hyvänä puolena, mutta todellisuudessa se kestää 20 minuuttia, loppu onkin sitten silkkaa alamäkeä turtumisen muodossa. Makuelämyksistäkin voi olla montaa mieltä, samat kermakakut ja jäätelöt saanee muualtakin kuin Omnipollon imperial stouteista. Sille on syynsä miksi maailman parhaat oluet ovat yli kymmenprosenttisia alkoholipitoisuuksiltaan.

Tärkeimmät syyt päätökselleni lopettaa:

• Alkoholin tarpeettomuus
• Raha. Käytin 400-900 euroa kuukaudessa erikoisoluisiin, olutmatkoihin ja -tapahtumiin
• Hanxiety: Krapulat tai ”mentaaliset koomat”
• Yleinen terveys, paino, turhat kalorit
• Mielenterveys, ahdistuneisuushäiriö, dissosiaatio
• Yöunet ja unettomuus
• Satunnaiset vatsavaivat, refluksi
• Ajankäytölliset syyt, priorisointi, jää aikaa muuhun kuten perheelle
• Sekoilun vähentäminen. Kun on muutenkin sekaisin, ei halua pahentaa tilannetta alkoholin vaikutuksilla.
• Mielenkiinnon katoaminen alkoholin vaikutuksesta. Yksikin riittää siihen, että ei kiinnosta enää mikään muu kuin lojuminen.

Kaikki tietävät, että alkoholittomat oluet ovat paskoja (koska niissä ei ole alkoholia), joten niitäkään en aio perata läpi. Huom, edellisen lauseen alleviivaan tässä sarkasmivaroituksen kera. En kuitenkaan näe pointtia juoda alkoholijuomaa imitoivaa etäisesti etanolilta maistuvaa ja tuoksuvaa väljähtänyttä litkua kun löytyy oikeasti hyvänmakuisia ja täyteläisiä virvoitusjuomia, tee- ja kahvilajeja. Olutharrastuksen lisäksi minulla on muitakin ”keräilyharrastuksia”, jollaisena olutharrastus on kohdallani enimmäkseen esittäytynyt.

Mahtavia ravintola- ja panimoihmisiä tulee ikävä, sillä olut ei minulle ollut pelkkää ryyppäämistä vaan upeiden tyyppien kanssa hengailua. Kun olut on poissa kuvioista, ei tule valitettavasti vietettyä juuri aikaa olutarvintoloissa, joissa kävin pääsääntöisesti yksikseni maistelukierroksilla. Ginger beer tai jokin muu inkiväärilimppari on nykyään minun way-to-go-virvoike, mutta afterwork-oluilla tulee myös paremman puuttessa turvauduttua vesituoppiin.

Sanomattakin selvää, että tämä on Huurteisen loppu. Jätän blogin reliikiksi Internetiin lojumaan, mutta uusia tekstejä en julkaise. Tästä aiheesta saatan kirjoittaa lisää henkilökohtaiseen blogiini Rollemaahan, jota kannattaa seurata jos edesottamukseni kiinnostaa.

Sinun juomiseni ei ole minulta pois, eikä tämä ole millään muotoa raittiussanoman levittämistä ajatellen kirjoitettu teksti. Olen myöskin edelleen sitä mieltä, että Alkon monopoli tulisi romuttaa, oluet ja viinit ruokakauppoihin, kaikki päihteet vapautettava. Siispä, alcoholfrei kippis! Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.