Jyväskylän tapahtumien kärkikastiin lukeutuva Olutsatama koitti jälleen. Viime vuoden jouduin skippaamaan, koska olin samaan aikaan työmatkalla Pariisissa.

Panimoita tapahtumassa oli komia kattaus; Donut Island Brewing, 8Bit Brewing, Panimoyhtiö Tuju, Hailuodon Panimo, Ruosniemen Panimo, Vakka-Suomen Panimo, Tanker, Fiskarsin Panimo, Etko Brewing, Rocking Bear, Linden Brewery, Takatalo & Tompuri, Olarin Panimo, Fat Lizard Brewing Co., Pühaste, Cool Head Brew, Panimo Honkavuori, Maistila, Moose on the Loose Brewing Co., Panimo HIISI, Sonnisaari, Malmgårdin Panimo, Hangaround & Nobody Brewing, Panimoyhtiö X, Borg Brugghús, Level Eleven Brewing. Lisäksi pullokauppa/maahantuoja Pienen tiskiltä löytyi joitakin ulkomaisia olutuutuuksia.

Sää oli perjantaina pilvinen ja kolea, mutta onneksi ei satanut. Viikonlopun aikana maistelin 27 erilaista olutta ja lauantaina piipahdin illalla vain hetken, joten en ihan jokaisesta oluesta ottanut muistiinpanojakaan. Aion tähänkin bloggaukseen nostaa vain huomionarvoisimmat. Loput löytyy Untappd-profiilistani, jos jaksaa kahlata tarpeeksi pitkälle.

Malmgårdin tiskillä en käynyt ollenkaan, koska heiltä tuli näytepakkaus tuossa muutama viikko sitten. Pitäisi ehtiä niitäkin maistella ja jotain arviota kirjoitella. Heinäkuun kesälomaa odotellessa.

Pääsin päiväunien jälkeen alueelle vasta viiden kieppeillä, sillä keskiviikon sour-maistajaiset, torstain Olutsatama-etkoilut-sekoilut Pommissa ja tämän päälle työpäivä perjantaina veivät nimittäin sen verran vetoa pois.

Suuntasin ensimmäisenä Pienen kojulle, joka oli lähimpänä sisäänkäyntiä. Siellä tuttu naama Bönthöö Bönthööstä jo morjensteli.

Brewski Dunedin Stringduster Chardonnay BA, grisette, 5,3%

Grisette on yksi niistä vanhoista kuolleista oluttyypeistä, joita on alettu nykyään herättelemään henkiin. Kannattaa lukea Olutkoiran ansiokas kirjoitus tyylilajista.

Suomessa tätä olutta oli vain 2 kegiä ja ne sattuivat olemaan juuri Olutsatamassa. Erittäin miellytävä, todella hapan, valkoviinimäinen, kipakka tapaus. Chardonnay-tynnyrin kypsytys tuo olueeseen shampanjahiivaista, valkoviinimäistä makua. Tässä on olut joka maistuu varmasti erityisesti viiin ystäville. Herkkua.

Brew By Numbers 18|10 – Farmhouse – Citra Tripel, tripel, 9,9%

Samaiselta tiskiltä uutta maistoa perään. Brew By Numbers on vakuuttanut panimona ja Pieneltä tulikin näytettä alkuvuodesta, jolloin myös täällä blogin puolella nähtiin useampi BBN:n arvio.

Farmhouse Citra Tripel on ylläripylläri Citralla maustettu, eri käymistapoja sekoittamalla tehty belgialainen tripel-tyylilajin olut. Oluessa maistui liian vahvasti tallimainen hiiva, ”farmi”. Liian ”funky” mun makuun. Pidän esimerkiksi brettanomycesista, mutta tässä tuli lehmän lanta liikaa makuun mukaan. Tuhti, tukeva olut, jonka tuju maalaismielikuva ei tällä kertaa kohdallani toiminut.

Tässä välissä kävin testaamassa Borg Brygghusin Úlfurin, joka vaikutti aika tyylipuhtaalta IPA:lta, eikä sinänsä vakuuttanut. Heiltä olen aiemmin arvioinut blogin puolelle vain yhden hapanoluen, mutta maistettua on tullut kosolti. He ovat parhaimmillaan stouteissa, esim. Garún-sarja on ollut mieletöntä makuelämystä.

Borgilta maistoin lauantaina myös Giljagaur Nr.14 barley winen, joka oli pehmeä BW-kokemus, linkki Untappdiin.

CoolHead Brew Deep Double Raspberry Gose, 6%

CoolHead Brewistä on muodostunut yksi lempipanimoistani, vaikka blogin puolelle on päätynyt vasta heidän ensimmäisiä oluitaan (lähettäkää lisää, kiitos nam!). Oluita panimon kojulla oli ainakin hirveä määrä, oli paljon mistä valita. Tänne Jyväskylän pubeihin ja kauppoihin ei Tuusulan ihmeitä ole nimittäin ihan kovin paljoa rantautunut.

Deep Double Raspberry  Gose teki heti vaikutuksen. Pistin Untappdin puolelle 4,5/5 ja nyt jälkeenpäin vaikuttaa siltä, että omilla mittareillani kyseessä on Olutsatama 2018 -tapahtuman paras olut. Olen kovastikin soureihin päin nykyään ja tässä on hapanoluiden unelmaolut.

Panimo itse kertoo Deep-sarjastaan seuraavasti:

We use literally tons of fruit when making our DEEP series beers. This one is a Double Fruited Imperial Gose brewed with insane amount of raspberry puree. Soured with our house lacto culture and seasoned with Pink Himalayan salt, we also added a good chunk of oats for extra creaminess. Store cold and drink fresh!

En jäänyt jututtamaan Pietaria tällä kertaa, sillä juoma Deep Double Raspberry vei mennessään. Tuoksupuolella on luonnollista marjaa, vadelmaa, mehua.

Olut maistuu nimensä mukaisesti diipiltä vadelmalta, mutta mukana on kosolti happamuutta sekä vadelman makeutta juuri sopivasti. Mineraalisuolaisuus tulee mukavasti jälkimaussa. Kaiken kaikkiaan loistava ”marjamehu”-gose, josta löytyy 6 voltin tuomaa runkoakin, kuitenkin niin että maussa se ei näy yhtään. Tämä on hyvä olut, jota voisi juoda aina.

Tämän jälkeen nappasin ohimennen tuopin Fat Lizardia. Heiltä melkein kaikki olikin jo maistettu, joten pidempään ei tarvinnut kojulla norkoilla. Fat Lab 02: Session NEIPA osoittautui oikein maukkaaksi New England IPAksi. Ei ollenkaan tylsä. Hieno trooppishedelmäisyys, neipanomainen mehumaisuus, mutta löytyy humalaakin.

Panimo Hiisi Kipinätär, imperial stout 11%

Harmiksein Jyväskylän oma HIISIkin on jäänyt vähemmälle valikoimastani viime aikoina, mutta nyt päätin maistaa uusista mielenkiintoisimmat pois päältä.

Kissa villi ilmikiuas,
taivaankannen liekki liukas
kipinöi ja lentää värein
suhisevin tulensälein.

Kipinätär on paahteinen, vaniljainen ja pehmeän polttava. Alkusysäyksen jälkeinen mausteinen turbulenssi puhaltaa sopivasti lämpöä keskusteluun – nauti siis hieman viilennettynä (12-14°C) hyvässä seurassa. Musiikkisuosituksena Deadmau5 – Cat Thruster.

Joillekin tuttavilleni oluen polte oli liikaa, mutta itse pidin hitaasti ja nautinnollisesti takaa potkivasta chilin poltteesta. Imperial stoutin hyviä ominaisuuksia oluessa on kosolti, paahteista, maukkaan makeaa mallasta, vaniljaisuutta. Tämä on olut chilin ystävälle. Oikein maukas.

Donut Islandin Atomic Swing tuli haettua ruokailun lomassa. Oikein hyvä kirpeän hapan Berliner Weisse. Täytyy sanoa, että Naughty Brgr teki hieman moraalisten arvojen vastaisesti, sillä eivät kertoneet että jonoa on yli tunnin. Kävin välissä sitten muualla ja tyhmänä kyselemässä että milloinkas sitä burgeria saa. Ihan OK bursa, mutta nälkä jäi odottelun jälkeen. Tässä välissä santsasin myös entuudestaan tuttua I Hop It’s Not A Problem #3:sta, joka varmaan Donutin paras ”oleskeluolut”. Toimii aina.

Hailuodon Panimo Gose, 4,3%

Hailuodon panimo on minulle uusi tuttavuus, eikä ole hirveästi pöhinää ollutkaan ainakaan täällä Jyväskylän suunnalla. Hailuoto on hieno saari Oulun vieressä. Jututin hieman panimon perustajajäsentä Paavoa, joka kertoi että panimo keskittyy perinteisiin oluttyyleihin.

Lasiin päätyi Hailuodon Gose, joka ensialkuun ei muistuttanut Gosea. Makumaailma on aivan kuin perinteisestä vehnäoluesta, jossa korianteria ja mausteista vehnää mukana. Suolaisuutta ei maistu ollenkaan. Mielestäni kaukana Gosesta, enkä ole mielipiteeni kanssa ainoa. Ei ihan napakymppi. Gosen pitäisi olla ensialkuun sitrusmaisen tai marjaisen hapan ja suolan pitäisi maistua selkeästi. En tiedä olenko väärässä, mutta vähän outo viba jäi.

Muita Hailuodon oluita en ehtinytkään testaamaan, koska oli aika suunnata eteenpäin. Annan Hailuodolle vielä mahdollisuuden, jos tulee täällä Keski-Suomessa vastaan.

Oululainen Maistila on ehkä lempparipanimoni Suomesta heti Hiisin jälkeen. Vuosi vuodelta heidän oluitaan näkee enemmän myös Jyväskylässä, vaikka vieläkin enemmän olisi kysyntää. Tiskillä avusteli Fiskarsin Topi ja naamakertoimet sen verran tuttuja, että sain t-paidankin ilman käteistä matkaan (jonka tietysti kävin lauantaina kohteliaasti maksamassa).

Panimolta maistoin melkein peräjälkeen hapanoluet Black Blackcurrant Black Ale ja Raspero, jotka molemmat saivat 4/5 puumerkkini. Muistiinpanot jäivät vähälle kun tiskille pölähti enemmänkin vanhoja tuttuja.

CoolHeadin QDH Emeralds IIIPA piti myös maistaa, 10,2 prosenttinen humalapommi, jossa mehu ja humalat läjäyttää kitalaen. Loistava olut.

Olarin Panimo Hazy Hoods, NEIPA 6,7%

Tämä jäi HBF:ssä maistamatta, joten otin nyt maistoon. Hedelmää, appelsiinia, humalaa. Erittäin maukas, ”appelsiinimehu”, kuten NEIPAsta olettaa saattaa. Väriltään kirjaimellisesti ”hazy” kaikessa sameudessaan. Loistava. Tarkempi reittaukseni 3.75/5.

Loppuillasta tuli käytyä läpi myös muitakin Olarin oluita, kuten SMaSH El Dorado pale ale, joka oli panimon oluista selkeästi pliisuin kun sai vertailukohtaa. Yhtä mallasta ja yhtä humalaa käytetty, joka voi tietysti myös vaikuttaa asiaan. En ole varsinaisesti singlehoppien ystävä. Vähän sama vika Hepialus Humuli:lla, vaikka humalia olikin käytetty enemmän. Perus kittauskaljaa, tietty, eikä pahhoo silti.

Välissä piti tietysti käydä katsomassa Herpertin keikka. Kovaa huruilua jälleen kerran, vaikka sähköt menivätkin välissä – soitto silti jatkui. Kylläpä pian saivat ne virrat takaisinkin.

Sonnisaaren Twerkkahousulla oli hassu nimi (tässä vaiheessa meni sitten nimi edellä), joten otin sitä. Brittihiivaa, sakemannihiivaa, Citraa, Jarrylota, Lemondroppia, Columbus-uutetta. Ihan jees, mutta muistiinpanoja ei luonnollisesti jäänyt.

Loppuillasta särvin lähinnä tuttuja oluita, kuten Ruosniemen Arkkitehtia (ei löytynyt muuta mitä en olisi maistanut heiltä) sekä Moose On The Loose Brewing Co.:n Wildia (tämän valitsin suosituksella, enkä älynnyt katsoa että juuri panimon kaikista oluista tämän yhden olin maistanut aiemmin, pöh). Paikallisen kiertolaispanimon Hangaround & Nobody Brewingin Håller Din Tunkken Igen jäi perjantaipäivän viimeiseksi olueksi.

Lauantain pikavisiitin startti: Maistila & CoolHead Brew

Pääsin lauantaina vasta kahdeksan pintaan paikalle ja suuntasin heti Maistilan tiskille. Neliprosenttinen Appelsiiner oli oikein maukas, kirpeän appelsiinimainen berliner weisse -tyypin hapan vehnäolut, yksi tapahtuman lemppareitani. Satuin saamaan viimeisen lasillisen Viitankantajaa, joka on maistilan 10% vahva belgialainen. Tuhti, tumma, belgehiivainen, kypsän hedelmäinen olut.

CoolHeadin kojulta oli jo parhaat loppuneet päältä, mutta tölkkiversiona löytyi vielä Deep Purple Dreamsia, joka on ”tuplamarjastettu” imperial berniler weisse, jossa on lisäksi käytetty mustikoita ja brasilialaista Mora-mustaherukkaa. En osaa sanoa kummasta Deep-sarjan oluesta pidin enemmän, molemmat aivan loistavia.

Virolaiset kuriositeetit: Pühaste ja Tanker

Virolaista olutta oli välikössä tarjolla. Pühaste on ollut pitkään lemppareitani. Heillä on olutta skaalan molemmista päistä, kokemukseni mukaan 2-5% hapanoluita sekä 10+% imperial stoutteja eniten. Eli kaksi lempityylilajiani tällä hetkellä. Otin hanasta Mari-nimistä olutta, eli 3,5 prosenttista berliner weisseä, jossa on käytetty mustaherukkaa, vadelmaa ja dewberrymarjoja, jotka ovat ilmeisesti karhunvatukalle sukua. Erittäin maukas, kevyt ja helposti juotava hapanolut, jossa happamuudesta ja kipakkuudesta ei ole säästelty.

Tankerilta on jo monta tuttua maistettu, joten heiltä viimeisenä lasiin lähti Sauna Sessionia, joka on kirjaimellisesti saunavihdalta maistuva olut. Birch ale näytti nimitaulussa lukevankin. Kipakkaa koivua, vähän mallaspohjaa taustalta. Tätä pitäisi vielä kokeilla saunassa. Kuin upottaisi saunavihdan suuhunsa, nestemäistä vihtaa alusta loppuun. Ihan mielenkiintoinen, mutta en tiedä jäisikö normivalikoimaan. Saunaoluena voisi toimia uudelleenkin.

Viimeinen olut ja tapahtuman yhteenveto

Oli aika suunnata kotiin, mutta matkalla ajattelin käyttää ostamani viimeiset tapahtumavaluutat johonkin pullomatskuun. Panimoyhtiö Tujun Vihtahousu imperial stoutin etikettiä ihastelin jo Helsinki Beer Festivalissa, mutta silloin olut ei vielä ollut myynnissä vaan ainoastaan näytillä. Siispä päätin sellaisen vielä nauttia hiljaa itsekseni.

Kosolti viskiä, tynnyriä, vaniljaisuutta, paahteista mallasta. Tyylipuhdas BA. Tynnyriä on juuri sopivasti, eikä mikään puske liikaa läpi. Tätä voisi ostaa toisenkin pullollisen takanääreen nautittavaksi. Jos vain olisi vielä se takka.

Olutsatama oli jälleen oikein toimiva elämys. Sääkin suosi, eikä lauantaina ainakaan ollut liian kylmä. Lauantaipäivä oli selvästi vilkkaampi kuin perjantai, ihmisiä oli kuin pipoa. Minulla on vertailukohtaa vain ensimmäisen vuoden tapahtumaan, joka järjestettiin alempana satamassa, mutta tämä uusi alue toimi vallan mainiosti. Picnic-alueesta plussaa, vaikka siellä viihdyinkin vain hetken Hiisin Mikon kanssa.

Olutsatama on edelleen mielestäni Suomen paras oluttapahtuma. Lauantaina oli ruuhkaa, mutta penkkejä silti riitti kaikille, niitä oli nimittäin paljon. Löytyi telttamaisia rauhallisia huviloita, iso picnic-alue, pienempiä lounge-mestoja, retkijakkaroita, löhötuoleja ja viltteihin saattoi halutessaan kääriytyä. Jonoja ei ruuhkasta huolimatta juuri ollut.

Risuja täytyy antaa Naughty Brgr:lle. Voisi joku yleinen tiedotettu sääntö kaikille ruoanmyyjille olla että sanotaan jos on pitkästi jonoa. Toisaalta ymmärrän myös, että business on businessta, mutta shady business on aina shady business. Toinen miinus siitä, että helsinkiläislohjalaisfiskarsilain Level Eleven brewingin tuotteista pääsi nauttimaan ainoastaan VIP-lipulla. En moista tietysti kutsuvieraana tajunnut. Sinänsä raha ratkaisee, tässäkin.

Maisteluni painottui tällä kertaa soureihin ja NEIPA-tyylisiin oluihin, mutta niitä taisikin olla eniten tarjolla. Vain kaksi stouttia maistoin koko tapahtuman aikana, joka on harvinaista minulle.

Loistotapahtuma, kiitos että sain olla tänäkin vuonna mukana! kiitos myös kaikille, jotka tästä koosteesta unohdin. Palataan taas ensi vuonna!